Paulan oireet paljastuivat MS-taudiksi pitkään kestäneiden selvittelyjen jälkeen. Ensimmäinen vuosi diagnoosin jälkeen meni sumussa, mutta ystävät ja perhe nostivat hänet takaisin jaloilleen.
”Kärsin kymmenen vuotta merkillisestä uupumuksesta ja väsymyksestä. Minulta otettiin kaikki mahdolliset testit. Verikokeet, ultrat ja magneettikuvaukset. Vuosiin mitään syytä ei löydetty ja välillä epäilin jopa vikaa korvieni välissä. Että olenko vain näin laiska. Onneksi vuonna 2016 pääsin neuropolille ja sain vastauksen. En ollut laiska, diagnoosini oli MS-tauti.
Soitin vanhemmilleni lääkäristä ja he hyppäsivät siltä istumalta autoon. He olivat luonani kolmen tunnin sisällä, valmiina tukemaan ja auttamaan. Sovimme silloin, että sairaudesta ei nyt puhuta, vaan ollaan vain yhdessä ja nautitaan olosta. Loppujen lopuksi saattoi olla niinkin, että tapaamisemme tyynnytti enemmän vanhempiani kuin minua. Hyvältä ja tärkeältä se tuntui joka tapauksessa.
Olen sairastanut ykköstyypin diabetesta lapsesta saakka ja toisen vakavan, parantumattoman sairauden osuminen omalle kohdalle tuntui hurjalta. Kun ymmärsin, miten vakavasta taudista oli kyse, oli sitä hyvin vaikea hyväksyä, vaikka selittämättömille oireille olikin nyt selitys. Tunsin olevani sumussa. Diagnoosin saamista seuraavana talvena rakas koiramme kuoli. Se toi järkytyksen lisäksi myös syvän surun elämääni.
”Joskus vain pitää ottaa päiväunet”
En olisi selvinnyt vuodesta ilman miestäni, perhettäni ja ystäviäni. Aviopuolisoni kanssa olemme olleet 20 vuotta yhdessä, josta yksitoista vuotta naimisissa. Vanhempieni lisäksi minulla on vanhempi sisko, jonka kahden pojan kasvua olen saanut seurata hyvin läheltä. Päivittäisenä hengennostattajani on myös nuoruuden tyttöjengi, joiden kanssa olemme pitäneet yhtä yli 15 vuotta, vaikka elämä onkin vienyt eri paikkakunnille.
Perheen ja ystävien rooli oli tärkeä, kun vuoden sumun jälkeen aloin palata pinnalle normaaliin elämään. Minua kuunneltiin, autettiin ja tsempattiin. Sain sosiaalisuudesta voimaa ja pystyin jälleen nauttimaan elämästä.
”Vuoden sumun jälkeen, perhe ja ystävät olivat tärkeintä maailmassa”
Tyttöjengin kanssa vietämme säännöllisesti laatuaikaa, eli viikonloppuja, jolloin vain nautimme toistemme kanssa oleilusta. Kerran katsoimme Downton Abbey -elokuvan ja kuuntelimme sen tunnarin kymmeniä kertoja. He ymmärtävät MS-taudista johtuvan väsymykseni ja sen, että joskus vain pitää ottaa päikkärit.
Yhteys on ystävien kanssa säilynyt jo niin pitkään, etten usko sen ikinä katkeavan. Mitä sellaista edes voisi tapahtua? Läheiset ovat tärkeitä ja aina läsnä, he hyväksyvät minut juuri minunlaisena.”
Omasta toiveestaan Paula ja Sofia esiintyivät jutuissa vain etunimillään.

Suomessa MS-päivää vietetään tänä vuonna teemalla #TarvitsemmeToisiamme. Neuroliiton MS-päivän kampanjassa muistutetaan tänä vuonna, ettei kenenkään kannata jäädä sairautensa kanssa yksin, vaan erilaisia tukiverkkoja tarvitaan. Neuroliiton MS-päivän tapahtumat löytyvät täältä.